maanantai 17. huhtikuuta 2017

Hengissä ollaan edelleen...

Taas on liikaa aika kulunut edellisestä postauksesta, pahoittelut! Muuton jälkeen on rakennus- ja bloggausinto laskenut, iltaisin on töiden jälkeen mukava välillä olla vaan. Mutta kevään edetessä on saatu edistystä aikaan, muun muassa sauna on saatu valmiiksi ja kylpyhuoneeseen toinen suihku! Kummasti silmäkin tottuu keskeneräisyyksiin eikä pieniäkään juttuja saa viimeisteltyä kun muuttaa keskeneräiseen taloon.

 Saunan lauteet tehtiin leveästä radiata männystä, nurkkissa helmipaneelia tehosteena

Kiukaan suuluukku seinän toisella puolella, työhuoneessa

Saunan katossa tähtitaivas, seinät tervaleppää

Tässä saunan katto vielä keskeneräisenä, keskellä helmipaneelitehoste

Kiuas Harvia Legend 240 Duo

Oras Optima

Kevään ja kesän aikana teemme taloa ulkoapäin valmiiksi. Talosta puuttuu vielä paljon koristelistoja ja pilarit odottavat päällystämistä. Pihahommiin pääsemme sitten ehkä ensi vuonna :D



Sisustusinto olisi tässä vaiheessa jo kova, mutta täytynee vielä malttaa kalustehankinnoissa sen verran että saisi viimeisetkin viimeistelyt, kuten listat paikoilleen jotta välttyisi sitten kalusteiden siirtelyltä.



Pääsiäistä :)
Jospa tämä bloggaaminen tästä taas virkistyisi kun rakennusintokin on hiljalleen palannut... :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Long time no see!

Kyllä, olemme vielä hengissä. Vaikka aina ei aivan siltä ole tuntunut. Talo valmistuu, päivät syys- lokakuussa venyivät yötä myöten raksalla joten kirjoittelu hieman jäi. Nyt kuitenkin alamme olemaan hyvin jyvällä. Nyt onkin hyvä palautella omiinkin mieliin mitä kaikkea tässä edeltävän parin kuukauden aikana on naputeltu... Yläkertaanhan ei ole koskettu edes pienellä tikulla, tai no sen verran että työkaluja joita ei enään alhaalla tarvita on nostettu sinne.

Ensinnäkin meillä on keittiö, ja melkein kaikki listat siellä (kattolistoja puuttuu sekä ovenpielet). Toisaalta listat annettakoon anteeksi niin ne varmasti puuttuvat monelta muultakin rakentajalta.

Keittiön lattiassa on pukkilan bohemea 50x50 koossa, mukavan nopeaa laatoittaa. Keittiömme tuli suoraan ruotsista (ikea). Kodinkoneet taasen tilasimme messuilta, ne toimitti gigantti. Kaikki on toistaiseksi toiminut varsin mukavasti. 












Alakerrassa alkaa WC:kin olemaan jo valmis, kalustettua kuvaa en nyt äkkiseltään löytänyt mistään mutta yritän muistaa ottaa niin näkee lopullista tulosta.




Alakerrassa on nyt viikonloppuna myös laatoittettu KHH, joten saunaa lukuunottamatta on kaikissa huoneissamme pinnat. Aulassa on samaa laattaa keittiön kanssa, ja olohuoneessa sekä työhuoneessa Timberwisen lankkulattia.







 Teimme tässä vielä ennen lumien tuloa viimeisiä ulkohommia. Asentelin vihdoinkin katolle harjatiilet. Lisäksi lankut sekä tippapellit kiertämään taloamme. Lisäki löimme räystäänalusia sekä päätyjä umpeen. Nyt alkaa pihallakin näyttämään siltä kuin kuuluukin.













 Lisäksi hieman tunnelmointia kalustamisesta. Kyllä tämä alkaa jo vaikuttamaan hyvältä kohti muuttoa. Katsotaan ehdinkö kaikkia edes asentamaan, muuttokatselmuksen olisi tarkoitus olla tämän kuun lopulla. Sen verran meidän aikataulusta tulevaisuuteen, tarkoituksenamme olisi että jouluna pääsisimme omaan saunaamme. Keväälle jää siis yläkerran tekeminen sekä viimeisten pihahommien teko. Alkukesällä teemme terassit ja kesän aikana olisi tarkoitus maalata. Kaikkia koristeita ei nyt kiinnitetä, vaan vasta maalaamisen jälkeen. Turhaan suojata sitten kesällä ylimääräistä.

Tilasin viimeviikolla meille murtohälyttimen, DSC:n. Kirjoittelen tarkemmin kun pääsen asentamisen sekä ohjelmoinnin makuun.








tiistai 23. elokuuta 2016

Pesuhuonetta sekä kaikenlaista "pientä"...

Eteenpäin mennään vaikkakin laatan kosteuden vuoksi en olekaan päässyt tekemään asioita aivan siinä järjestyksessä kuin olisin halunnut. Tämä ei toisaalta ole haitannut, sillä nyt tuli tehtyä pesuhuonetta pikkuhiljaa eikä väsyneenä joutunut laatoittamaan, siitä kun ei yleensä tule hyvää kun seuraavana päivänä laattojen korjailu on lievästi todettuna hankalaa. Pesuhuone odottaa nyt siis hyväksyttäviä kosteustuloksia!

Tein viikonloppuna rauhalliseen tahtiin meille pesuhuoneeseen katon, rauhallisuuteen oli toki varsin painava syy; edellisen illan festivaalit. Festivaaleistakin huolimatta meillä on nyt pesuhuoneessakin katto! Talotehdas toimitti meille alumiini paperia saunaan sekä märkätiloihin. Päädyimme kuitenkin spu:n, tai nykyisin kingspan eristeiden sauna-satuun. Etenkin saunassa laitan mieluummin spu-levyt kiviseinää vasten kuin villaa jonka päällä alumiinipaperia. Ja menihän meidän pesuhuoneen kattoon kaikki 5 levyä, ja vielä niitä pienempiä sauna-satuja.

Tuota sotkua joka tulee pelkästä teippaamisesta.
Asensin kuituvalojen kiuasledin valaisemaan hyllyjä.
 
Kohta pääsee suihkuun.




Eilen oli vuorossa keittiön runkojen kokoaminen, jos lattiat on perjantaina kuivat kun ne seuraavan kerran mitataan on minulla tarkoituksena lauantaina asentaa keittiö. Useampi tunti vierähti runkojen kokoamisessa, mutta silti varsin hyvän säästön tuolla itse kokoamalla saa! Nyt siis kaikki meidän rungot on koottu. Kaiken lisäksi meidän kaikki seinäkaapitkin ovat paikallaan, kaikki huimat kaksi! 



Tuntuu mukavalta hiljalleen huomata että tietyt asiat eivät muutu, sekä alkaa viimeinen kädenjälki jäämään näkyville. Samalla pitää kiinnittää erityistä huomiota moniin asioihin, kuten ettei likaisilla sormilla tölvi jokanurkkaan, saatika kolhi tapetteja. Toisaalta tätä hetkeä on odotettu, ja pitkään. Nautin siitä että pääsen hienosäätämään, asensin tänään ilmanvaihto venttiilejä sekä kytkimiä. Lisäksi kaverin kanssa naputeltiin yläkertaan loput aulan sekä toisen päädyn sähköt. Myös antenni sai loput f-liittimet sekä jaottimet sekä vahvistimen. Kohta saakin siis jo television näkymään, eikö se aina pidä muuton yhteydessä laittaa ensimmäisenä!



Väliovemme saapui! Pariovet tulevat kuistille sekä työhuoneeseen!


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kattojen panelointia


Nyt on paneelia saatu laittaa vähintäänkin riittävästi. Jo aiemmin tällä viikolla asentelin veljeni kanssa paneeli yläkerran aulan kattoon sekä alakertaan muutamiin huoneisiin. Kahdestaan seitsemässä tunnissa asensimme paneelit yläkerran aulaan. Tällä hetkellä alakerrassa on kaikki huoneet paneloitu! Myös olohuoneessa alkaa olla tapetitkin paikoillaan, ei siis huonosti. Ainoa joka meidän aikataulun puolesta ottaa lujasti takapakkia on laatan kosteus, Rh on 92%. Eli siis vieläkään emme pääse laatoittamaan keittiön lattioita, tämä siis merkitsee sitä että emme pääse myöskään asentamaan keittiötä... Mutta onneksi tässä on vielä muutama muu asia, joten eiköhän tämä kaksiviikkoa mene aivan muissa tohinoissa vielä!

Korkeatila asettaa muutamia haasteita.

Korkeatila-

Työhuone

Portaiden alusen alaslaskettu katto.

Tapetit löysivät tiensä olohuoneeseen!


Olen kuitenkin päässyt jo laatoittamisen makuun tänään. Laittelin alakerran wc:hen seinälaatat, myös pesuhuoneen mosaiikit löysivät paikkansa. Aloittelin vielä illasta pesuhuoneen seiniäkin, mutta kymmenen jälkeen illalla päätin etten tee laastia enään. Huomenna varmasti on pesuhuonekin seinien osalta hyvällä mallilla! Mosaiikkien kohdalle pesuhuoneesemme tulee siis hyllyt. Asennan ne myöhemmin. Hyllyt tulevat olemaan lasiset jotta valaistus menee hyllyistä läpi!




Olen tykännyt nyt jo rakentamisen vaiheessa Free@home järjestelmästä. Siihen on selkeä syy. Seinien ollessa vielä pinnoitteita vailla, ei siis valoille ole kytkimiä pystytty asentamaan. Kuitenkin sitä mukaa kun kattoja on saatu valmiiksi, ja niihin on upotettu valaisimia on niitä saanut käyttöön helposti. Tämä onnistuu siten että kytkimiä kun voi ohjata puhelimitse. Olenkin jo piirtänyt pohjakaaviot taloomme, ja lisäänyt valaistuksia sitä mukaan kun olen saanut kattoja tehtyä. En ole vain muistanut ottaa kuvia ohjelmoinnin eri vaiheista. Täytyy seuraavalla kerralla muistaa ottaa, kirjoittelen sitten vielä pidemmästi kun on paremmin aikaa, todennäköisesti sitten meidän muuton jälkeen.